Sunnuntai 25.9.2022
su 11:00 - 18:00
Satakunnan Kansan toimittaja ja Pori-Seuran puheenjohtaja Ville Hammarberg heitti keväällä
haasteen Porin sivistystoimelle, kouluille ja koululaisille haastatella vanhoja porilaisia, jotka voisivat
kertoa esimerkiksi miltä kaupunki näytti tai miten kauppaa käytiin tai vaikkapa mitä olivat punk-
jutut.
Haasteeseen tarttuivat kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, Satakunnan Museo sekä Toejoen ja
Kaarisillan koulun opettajat Satu Vainio-Mattila ja Johanna Vilkuna.
Toejoen koulun kolmosluokkalaiset haastattelevat lähipiiriään siitä, miten lasten elämä on
vuosikymmenien varrella muuttunut. Mikä olikaan esimerkiksi lempijäätelö vanhempien ja
isovanhempien aikana, entä mitä harrastettiin tai pidettiin yhteyttä ystäviin.
Kaarisillan yläkoululaiset miettivät omalta osaltaan sekä tekevät haastatteluja siitä, mitä on
porilaisuus, mitä he arvostavat Porissa ja millainen Porin kaupunki on 50 vuoden kuluttua.
Haastatteluista osa tehdään kirjallisessa muodossa ja osa videoina. Haastattelut tallennetaan
Satakunnan Museon kokoelmiin ja ne ovat nähtävissä Satakunnan Museon Taavi-lavan suurella
näytöllä nonstop pyörivinä videoina ja teksteinä Porin Päivän lauantaina ja sunnuntaina klo 11-18.
Museoon on Porin Päivän viikonloppuna vapaa pääsy.

Järjestäjä: Satakunnan Museo