Porin Päivä 2025
Porissa to 25.9. - su 28.9.2025

65. Porin Päivää juhlitaan 25.-28.9.2025 Porin Päivän teema on 'Sata vuotta radioaalloilla'.

Porin radioaseman ensimmäinen lähetys maaliskuussa 1925 tarjosi kuulijoille kvartettisoittoa sekä esitelmän radiotekniikasta. 1930-luvun lopulla radiotoiminta Porissa otti harppauksen kansainväliseen suuntaan, kun Yleisradio rakennutti Koiviston kartanon maille lyhytaaltoaseman Helsingin olympialaislähetyksiä varten. Korkeat antennimastot olivat osa Väinölän maisemaa aina 1980-luvulle, jolloin asema siirrettiin Preiviikiin.

Pori oli kaupallisten radiolähetysten eturintamassa, kun kaupungissa aloitti toimintansa 1.12.1985 oma mainosrahoitteinen paikallisradiokanava. Radio Pori on edelleen alueensa kuunnelluin kaupallinen kanava, ja on yksi Porin Päivän järjestelyissä mukana olevista yhteistyökumppaneista.

Pori-Seura kannustaa kaikkia osallistumaan Porin Päivän ohjelmiin joko osallistujana tai järjestäjänä. Teeman ei tarvitse ilmetä omassa ohjelmassa. Jos näin kuitenkin on, sehän on sitten justiinsa eikä melkein!

Porin Päivän ohjelma koostuu kenen tahansa järjestämästä ohjelmasta. Pori-Seura ry. pyrkii innostamaan kenet tahansa järjestämään omaa ohjelmaa Porin Päivän aikaan. Järjestäjänä voi toimia yksityinen henkilö, yhdistys, yhteisö tai yritys. Ohjelman ei tarvitse olla sidoksissa vuoden teemaan, vaan se voi olla mitä tahansa pihakirppiksestä suunnistukseen tai makkaranpaistosta avoimiin oviin.

Lisää Porin Päivästä www.pori-seura.fi

Ilmoita ohjelmasi ohjelmakoosteeseen 16.9.2025 mennessä osoitteeseen: poriseura@gmail.com
Porin Päivän 2025 ohjelma
to 25.9. - su 28.9.2025
Torstai 25.9.2025
to 08:00 - 23:59
Pelissä tunnistetaan Porin Päivä -julisteita vuosilta 1969–2025. Peli päättyy, jos vastaa kolme kertaa väärin. Testaa montako julistetta tunnistat?

Peliä sunnuntaihin klo 24 mennessä pelanneiden kesken arvotaan Pori-Seuran pipo! Anna pelin lopussa puhelinnumerosi, jos haluat osallistua pipon arvontaan.
Järjestäjä: Pori-Seura ry

to 09:00 - 15:00
Muodonmuutos
Itä-Porin terveysasema, Herralahdenraitti 2
Näyttely esittelee Tuulikellon koulun ja Kruunupään yhteisen taidekerhon toteuttaman metamorfoosiin liittyvän teoskokonaisuuden. Kruunupään taiteilijat ovat työskennelleet yhdessä lasten ja erityisopettaja Minna Raukolan kanssa.
Järjestäjä: Lastenkulttuurikeskus Kruunupää

to 11:00 - 18:00
Sanomia Porista -näyttelyn kuvat myyntiin
Satakunnan Museo, Museokuja, Hallituskatu 11
Sanomia Porista – varhaisia lehtikuvia Satakunnan Kansan sivuilta -näyttely on avoinna Museokujalla viimeistä päivää sunnuntaina 28.9. Nyt on mahdollista lunastaa itselle Satakunnan Kansan varhaisia lehtikuvia 1930–1950-luvuilta kohtuuhintaan, sillä näyttelyn päätyttyä kaikki, noin 50, kuvaa myydään. Kuvien varaus ja maksu, hinta 30 € / kuva, alkaa Porin Päivän torstaina klo 11 Satakunnan Museon avauduttua. Ostetun kuvan voi hakea omakseen Satakunnan Museosta 30.9. alkaen, kun näyttely on purettu.
Järjestäjä: Satakunnan Museo

to 12:00 - 14:00
Heijastuksia
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Porilaistenkatu
Miisa Korkiamäen Heijastuksia-näyttely pohtii, millaisia jälkiä meistä jää maailmaan. Korkiamäki on miettinyt, mikä kaikki on kuvallista roskaa, mitä me ihmiset jätämme jälkeemme. Hylätyt perhekuvat ja maisemat johdattivat hänet hypnoottisen mielenkiintoiselle retkelle menneisyyden ja nykyisyyden välille. Miisa Korkiamäki on medianomi (AMK) ja työskentelee lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä. Hän on taiteessaan erikoistunut dokumenttielokuvaan.
Järjestäjä: Lastenkulttuurikeskus Kruunupää

to 12:00 - 18:00
Taidenäyttely
Vanha lyhytaaltoasema, Radioasemantie 1
Taidenäyttely. Mukana mm. Ilmari von Höckerstedtin ja Henna Matanuskan teoksia.
Järjestäjä: Tehdas ry

to 17:00 - 18:00
Kirjallisuuden Nortamo-palkinnon julkistus
Porin pääkirjaston Kokoustila, alin kerros (käynti aulasta), Gallen-Kallelankatu 12
Kuka satakuntalainen kirjailija saa tällä kertaa Satakunnan Kirjallisen Kerhon perinteisen palkinnon? Kerho esittäytyy lyhyesti. Tunnustuksen saava kirjailija kertoo kirjoistaan ja työstään. Yleisökin saa kysyä. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Järjestäjä: Satakunnan Kirjallinen Kerho

to 17:00 - 18:00
Kompostorissa kuhisee - talvellakin
Kompostointipuisto, Hanhiluoto, Kirjurinluodontie 6
Maksuton infotilaisuus Kompostointipuistossa, Porin Hanhiluodossa. Oletko aloittanut juuri kompostoinnin, mutta olet vielä epävarma, mitä kaikkea sinne saa laittaa? Vai oletko jo vanha tekijä, mutta kaipaat kertausta? Kompostorissa kuhisee - tilaisuudessa käydään läpi kompostoinnin perusasioita, tutustutaan erilaisiin kompostorimalleihin, sekä opiskellaan, mitä kompostori tarvii jaksaakseen työskennellä. Samalla mietitään myös miten kompostori valmistautuu talveen?
Järjestäjä: Keräämö Oy

to 17:00 - 18:30
Miten minusta tuli minä? Syksyn luentosarjan aloittaa muotisuunnittelija ja -taiteilija Teemu Muurimäki, joka juhlistaa tänä vuonna 25 vuotta kestänyttä uraansa. Muurimäki kertoo luennolla omasta elämänpolustaan, miten hän on ponnistanut Porista kansainvälisten muotitalojen suunnittelijaksi ja luonut näkyvän uran uniikkipukujen sekä tunnettujen esiintymisasujen luojana. Luentosarjan toteuttavat yhteistyössä Satakunnan Museo, Porin seudun kansalaisopisto ja Satakunnan Museon ystävät ry. Luento pidetään Satakunnan Museon Taavi-lavalla (Hallituskatu 11, Pori). Luennoille on vapaa pääsy. Ei YouTube-lähetystä.
Järjestäjä: Satakunnan Museo

to 18:30 - 20:30
Porirock-klassikot -konsertin solisteina kuullaan tangotähti Heta Halosta sekä Jussi Hakulisen tytärtä Ellinoora Hakulista. Myös juontajalegenda Julle Kallio nousee lavalle sekä laulajana että juontajan roolissa yhdessä Radio Porin kanavapäällikkö Taru Saineen kanssa.

Konsertti juhlistaa Radio Porin 40-vuotista taivalta kaupungin äänenä ja se järjestetään yhteistyössä Radio Porin kanssa.

***
Porin päivän konsertti:
Porirock-klassikot – Radio Pori 40 vuotta
to 25.9. klo 18.30 Promenadisali

Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Pori Sinfonietta
Heta Halonen, laulu
Ellinoora Hakulinen, laulu
Julle Kallio, laulu ja juonto
Taru Saine, juonto

Liput: 38 € / Pori Sinfoniettan kausikortilla 30 €
Järjestäjä: Pori Sinfonietta

Porin Päivän järjestää:






Tapahtumakalenterin tarjoaa: